Teollisuus- / tuotantoalan yritys

Julkaistu 24.5.2010

Jatkajan kuvaus itsestään ja etsittävästä yrityksestä

Olen 27-vuotias perheenisä ja vastavalmistunut konediplomi-insinööri Kemistä. Työskentelen tällä hetkellä suunnittelijana.

Vaikka olenkin koulutukseltani konediplomi-insinööri, niin teollisuus yrityksen alana ei ole kynnyskysymys. Suhtaudun avoimin mielin sekä mielenkiinnolla myös muihinkin toimialoihin. Tärkeänä asiana pidän sitä, että yritys työllistäisi useamman henkilön ja että yrityksen liiketoiminta olisi kannattavaa ja turvallisella pohjalla, sillä resursseja ja henkilöstöä omaavan firman kehittämistä on helpompaa lähteä jatkamaan.

Yrityksen johtamisessa minua kiinnostaisi erityisesti yrityksen sekä sen henkilöstön kehittäminen. Tämän vuoksi ideaali-yrityksessäni en työskentelisi ainakaan täysipainoisesti varsinaisessa tuotannossa, vaan pikemminkin muissa johtotehtävissä. Kokemusta yrityksen johtamisesta tai kehittämisestä minulla ei kuitenkaan vielä ole, mutta hieman olen asiaan päässyt diplomityöni ohessa tutustumaan. Tein diplomityönäni ISO 9001 -standardin mukaisen laatujärjestelmän teollisia suunnittelupalveluita tuottavalle yritykselle, jossa olen työskennellyt nyt parin vuoden ajan, ja sain siinä samalla tutustua oppivan organisaation, muutosjohtamisen ja strategiajohtamisen oppeihin.

Lisäksi olen todella onnellisessa asemassa, sillä minulla on ollut ja tulee aina tarvittaessa olemaan Suomen mittakaavassa huippuluokan taustatukea johtamistieteisiin liittyvissä asioissa. Isäni on tehnyt pitkän työuran johtamisen erikoisammattitutkinnon pääkouluttajana sekä yrittäjän ammattitutkinnon muutamien aihealueiden kouluttajana Savon ammatti- ja aikuisopistossa ja hän on halukas toimimaan minun mentorinani aina tarvittaessa. Isäni kautta olen myös oppinut ymmärtämään yrittäjän edellytyksiä sekä hyvän johtajan ominaisuuksia, vastuita ja onnistuneen johtamisen kauaskantoisia seurauksia.

Motto: ”Laatu ratkaisee ja varsinkin johtamisen laatu”

Lisätietoja

Riikka Tuomivaara puh. 020 7984467